Enpä tiedä miten tämän blogin alottasini, mutta päässä on taas pyöriny jo monet päivät laidasta laitaan tunteet!! Mitä pitäis tehdä, mitä haluu tehdä, mitä pystyy, tekemään ja mitä uskaltaa tehdä???? Kysymyksiä kysymyksien perään. (HUOH)
Monet päivät oon käyny taas päässäni läpi et mitä oikein haluan. Haluaisin tehdä oman alani hommia, mutta sitten tulee omat pelkotilat vastaan ja huutaa minulle, etttä mitä jos en jaksa tehdä, mitä jos en ole tarpeeksi hyvä, mitä jos vain romahdan ja olen taas lähtö pisteessä????
Tiedän sen, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista, eikä kaikki aina ymmärrä tai tule ymmärtämään tuskaa jota käyn läpi tai jos on sellaisia ihmisiä keiltä sais vertaistukea sun muuta niin he haluavat olla yhtä paljon piilossa, kuin minäkin...
Suoraan sanottuna pää on niin paljon täynnä tuskaa, surua, pettymyksen tunnetta, sekä paljon epäonnistumista. Haaveita on liikaa, mutta arvaappa kaks kertaa pystyykö niitä toteuttamaan jos ei kykene tekemään mitään muuta, kuin olla riesana muille??!!??
Välillä olen käynyt päässäni läpi myös ne pahimmat vaihtoehdot, mutta tiedän ja tajuan, että niiden tekeminen ei auta ketään, eikä varsinkaan itseäni. Sillä jos sen tekisin tai suunnittelisin niin saisin kaikki vain enemmän kauas pois minusta. Sen takia lyttään ne ajatukset aina sivuun vaikka se ei koskaan helppoa ole!!
Kysymykseni kuuluukin! milloin tiedät masentuneena ihmisenä, että olet muille läheisillesi ja ystävillesi juuri oikeanlainen ja tekosi riittävät heille???? Annat heille kaikkesi teet kaikkesi, jotta sinä tuntisit itsesi rakastetuksi ja hyväksytyksi edes jossain???? Milloin se tuntuu oikealta ja lohdulliselta?? Miten saat taouttua sen pieneen paksuun kalloosi, että pienikin tekosi tai suuri tekosi voi olla jopa läheisillesi tarpeeksi?? Mutta oma ongelmani onkin se, että vaikka tekisin mitä ja saisin siitä jotenkin kiitosta ei aina vain riitä minulle sana KIITOS! En tidä miksi se ei riitä vai olenko vain vajonnut niin alas, että se sana menee vain ohi korvieni???? Tämä on nyt neljäs päivä putkeen, kun tuntuu todella pahalta ja yksinäiseltä! En tykkää yhtään näistä tunnetiloista, koska ne tulevat niin usein, mutta en myöskään halua sulkea niitä kokonaan pois sillä tiedän, että sitten en olisi oma itseni säälittävässä ulkokuoressa, joka ei aina päälle päin näy ,mutta syvällä sydämessäni tiedän, että olen täysin romuna ja todella todella pahasti pohjalla!!!!
Toivon vielä, että tämä iloksi joskus muuttuu ja jaksan tehdä kaiken mitä haluan, mutta välillä vain tuntuu siltä, että tukiverkkoni on liian pieni tai liian väärällä tavalla minulle esitetty!!!!!
Kiitos ja anteeks :( :( :( :( :( :( :(
