Ystävät!

Ystävät. Ne ovat elämäsi valo ilo ja ehkä jopa tulevaisuutesi. 
Pidä niistä kiinni, sillä ne auttavat sinua, kuuntelevat kun mieltä painaa, syövät ruokasi ehkä jopa ilman lupaa, tulevat suoraan sisään ja huutavat jotain, että ovat saapuneet paikalle.

Ystävät ovat kuin aare josta et halua koskaan luopua varsinkaan niistä, ketkä ovat oikeita ystäviäsi joihin voit oikeasti luottaa koko sydämmestäsi.

Minulla on ollut tänään puoliksi todella hyvä päivä, paitsi nyt illasta melkein menetin minulle todella tärkeän ystävän, mutta onneksi saimme asian selvitettyä ja en menettänyt häntä.

Kyyneliä vuodattettu mailman parhaamman ystävän takia, koska aiheutin hänelle todella huolestuneen tilanteen. Onneksi hän ymmärtää minua ja minä häntä. En voisi koskaan satuttaa häntä, mutta silti aina tietämättäni teen sen ja itsekin vasta huomaan sen kun olen tehnyt sen.

Olemme yhdessä niin kuin paita ja peppu meitä ei voi edes ukkosmyrsky erottaa toisistamme. 
Olen siitä todella kiitollinen vaikka  meillä on välillä huonoja hetkiä, mutta aina ne korjataan. 

Vaikka välillä ystäviltä tulisi todella pahoja sanoja jotka voivat pahoittaa mielen, he eivät aina tarkoita sitä vaikka siltä välillä tuntuisikin. 

Pidä ystävistäsi siis todella hyvin kiinni äläkä koskaan päästä heitä lähtemään elämästäsi.
Sillä sinä tarvitset heitä hyvinä kuin pahoinakin hetkinä, he lohduttavat ja ovat tukenasi, he puolustavat sinua jos joku puhuu pahaa tai meinaa muuten satuttaa sinua. Ystäväsi ovat aina tukenasi kuin ylä ja alamäessä he nostavat sinut pohjalta ylös asti taas jaloillesi.




Nyt on taas avattu mieltä ja purattu tunteita. 
Palataan :)

Mikä tämä tunne on??

Olen onnellinen tällä hetkellä, mutta silti joku on todella pahasti pielessä. Mikään ei tunnu menevän oikein mitä teen tai mitä sanon. 

Kaikki kaatuu niskaan ja tekis vaan mieli huutaa sydämmensä kyllyydestä. 

Rakkaus voi olla mailman iloisin asia tai sitten se voi tehdä elämästäsi yhtä helvettiä. Minä olen tällä hetkeelä onnellisessa parisuhteessa, mutta en sitten tiedä mikä mättää. 

Tuntuu siltä, kuin sydämmeni olisi taas kokonaan ennallaan, joten tunnen olevani taas elossa toisin kuin pari surkeaa kuukautta taaksepäin.

En silti tiedä, mikä mieltäni vaivaa, vaikka olenkin taas jaloillani. 

Tunnetilani on vaan niin sekava, että en tiedä mitä tehdä. Pitäisikö: itkeä, nauraa, huutaa, hymyillä, kiljua, vai vetää itkupotku raivarit??

En tajua yhtään tunnetilaani tällä hetkellä.

Olen onnellinen, mutta silti joku on pielessä. Elämäni on kääntymässä parempaan suuntaan, koska lopetan juomisen ja tupakan polton vaikka toinen noista vaikeaa on, mutta silti sen aijjon tehdä, koska olen huomannut, että kummastakaan ei ole mitään hyötyä.

Alkoholista tulee krapula ja huono olo. 

Tupakasta menee terveys iän myötä ja sekin vain pilaa elämää.

Kerron nyt täällä sen todellisen totuuden mitä kaipaan.

Kaipaan seurakunnantiloihin, koska se on minulle kuin toinen koti oikeastaan se on kuin koti minulle.

Siellä tuntee itsensä hyväksytyksi sellaisenaan kuin on eikä tarvitse esittää yhtään mitään mitä on, niin kuin joudun tekemään aika monessa paikkaa.  

siellä saat puhua suusi puhtaaksi jos mieltä painaa tai muuten on jotain mistä pitäisi puhua. Siellä voit kertoa aivan kaikki murheesi.
 Uskoit Jumalaan tai et seukkarilla sinut otetaan vastaan sellaisena kuin sinä olet.
 Älä siis kadu mennä sinne. Minä menisin ainakin ja ajoon mennä siellä voin olla rauhassa ja olla oma hullu, sekopää itseni, joka otetaan vastaan sellaisena kuin minä olen.



Anteeksi tunteen purkaukseni, mutta näin minä tunnen tällä hetkellä. Kirjoitan taas kun pystyn ja olen ehkä iloisemmalla tuulella. :)