Meneekö hyvin vai eikö mene? Siinäpä vasta kysymys!

Nyt on alkanu tuntuu siltä, että oon saanu elämääni edes jonkin laisen ilon, sillä luulin, että en tule enää ikinä kuuntelemaan Nightwishiä Tarja Turusen eron jälkeen, mutta viikko sitten minulle soitettiin uuden Nightwishin musiikkia ja menin sanattomaksi aika nopeasti. Suorastaan rakastuin uuten Nightwishiin, jouduin syömään sanani aika pitkältä matkalta takaisin ja nyt odotan innolla Nightwishin keikkaa kesäkuussa. Vaikka sain tästä yhden ilon elämääni tämän kaiken synkkyyden keskellä, niin silti tuntuu, että en saa exää millään mielestäni ja vaikka kaikki paska on nyt ohi niin silti tuntuu, että mikään ei tunnu hyvältä eikä millään ole mitään merkitystä. Missä siis voi olla vika?

Vaikka tuntuu siltä, että pystyn iloitsemaan sentään minulle maailman ihanimmasta ja tärkeimmästä asiasta, eli musiikista, mutta silti tuntuu että sekään ei riitä... Tuntuu kuin kaikki ystäväni olisivat hyljänneet minut, mutta tiedän, että olen itse siihen osa syyllinen, kun en ota yhteyttä heihin ensin. Varmaan johtuu siitä, että en uskalla, sillä en tiedä mitä he ajattelevat minusta tällä hetkellä, kun en ole pitänyt moneen kuukauteen yhteyttä oikein kehenkään. Tuntuu, että haluaisin aloittaa elämäni aivan alusta muuttamalla pois Savonlinnasta, mutta siihenkin on syynsä, että en uskalla lähteä vaikka kuinka haluaisin pois täältä. Koulukin tuntuu ahistavalta ja ei oikealta, sillä rakastan musiikkia yli kaiken ja haluaisin siitä uran, mutta en osaa/tiedä lähteitä mistä sitä lähteä kehittämään, tai jos tiedän niin en uskalla!!!!! 

Minulla on paljon haaveita ja unelmia, mutta en vain uskalla toteuttaa niistä yhtäkään ja se suoraan sanottuna vituttaa minuu aivan helvetisti! 

Olenko vain heikko, säälittävä, tyhmä, ujo, kaksnaamanen (tahtomattaan), ilkeä (tahtomattaan),  kuoren alle piiloutunut pelkuri, joka ei uskalla tehdä yhtään mitään? Vai olenko ihminen joka on: itsevarma, heikko, hyvä sydämminen, oma itsensä, ja haluaa kaikille vain hyvää ja olla se ihana luotettava ystävä? 

Jos en ole taas hukassa niin missä sitten? Voisiko joku kertoa sen?

Ne ketkä oikeasti tuntevat minut, tietävät sen, että en ole paha ihminen kenellekkään tarkoituksella ja ne ketkä saavat luottamukseni tietävät sen, että jos pettäävät sen niin saa aika paljon tehdä töitä, että saa sen takaisin, mutta olen vain niin heikko ja minut on helppo uskotella kaikkeen mitä minulle sanotaan ja jos se on paskaa ja saan tietää sen niin se sattuu ja paljon. Sen jälkeen olen taas pohjalla!

3kk helvetti suoraan sanoen

Erosin 15. päivä marraskuuta ja tuntu et elämä kaatu siihen. Tän jälkeen alko pahin tilanne/vaihe elämässäni. Minä + 3 muuta. Meidän sota kesti 3kk ja siinä oli välissä vaikka mitä. Pilattiin toistemme elämät, ei annettu kenenkään jatkaa elämässä eteenpäin vaan tehtiin toistemme elämästä yhtä helveettiä. Oli vaikka mitä. Itse menin niin pohjalle eron takia, että en ole ikinä niin pohjalla käynyt. Henki meinas lähteä monta kertaa 3kk aikana, mutta ei lähtenyt, sillä mietin, että ei nämä ihmiset ole sen arvoisia, että heitän elämäni hukkaan heidän takiaan ja samalla ajattelin, ystäviäni jotka välittävät minusta ja  tottakai myös perhe ja sukulaiset kävivät mielessä, että mitä he ajattelisivat, jos minua ei enää olisi? Kyllä pari kaverianikin sai minut tänne jäämään, ei ollut vaihtoehtoja, kuin jäädä vaikka kuinka paljon teki mieli lähteä monta kertaa ja jättää tämä maailma taakseen. 

Oma terveydentilani rupesi huolestuttamaan monia läheisiä, mutta en minä sitä tajunnut, koska ei minulla ollut enää mitään, minkä takia elää tai ajatella omaa terveydentilaani. "Näin ajattelin".
Minulla loppui syöminen, kuin seinään ja monet yöt tuli valvottua, koska en saanut unta ja mietin vaan asioita. Paljon myöhemmin minulle rupesi selviämään asioita, mitä oli tapahtunut. Silloin olin vihainen, mutta kuitenkin iloinen, että sain tietää totuuden. Sen jälkeen, kuitenkin ei ollut kaikki vielä loppu. Riitamme jatkuivat, koitettiin sopia, mutta aina tuli jotain, että taas riideltiin. Ei meinannut päästä elämässä millään eteenpäin, vaikka pahin paskamyrsky oli jo ohi. Lopulta päätin, että nostan kädet ilmaan ja annan olla, en pysty olemaan kaveri heidän kanssaan, koska aina saa pelätä milloin paska jatkuu, jonkun muun asian takia.
 Kun yksi päivä sitten kaverini huomasi kuinka paljon olen laihtunut, niin silloin rupesin itsekkin huolestumaan ja huomaamaan, kuinka paljon todellakin olen laihtunut 3kk aikana. Yli 15kiloa minulta on tippunut ja se alkaa jo todella huolestuttaa, sillä vaikka nyt olen alkanut taas syömään, niin paino ei vaan nouse se vaan tippuu ja tippuu. Yö unet eivät ole vieläkään kunossa, hyvällä tuurilla saan viikossa nukuttua n. 5-6tuntia yhteensä. 

Nykyään, tuntuu, että mikään ei vieläkään onnistu, vaikka kaikki paska on selvitetty ja elämä voi jatkua niin silti, ei vaan mee jotenkii elämä eteenpäin. Tuntuu et kaikki ettii musta nyt jotain syntipukkia. tein jotain tai en tehny mitään. Niin tuntuu et kaikki vaan ois mun vika ja mulle huudellaan, et hyppää sielt pilvilinnasta alas ja et tajuat varmaa asioita sitten ku sut tallotaan sielt pilvilinnasta alas. Et kukaan ei pidä musta sen takii, koska oon tyhmä ja oon kaksnaamanen, mutta asia ei miusta tunttu tuommoselta, ite en niitä älyä, oon monta kertaa sanonu kaikille miun kavereille, et oon tyhmä, käyn hitaalla, en oo saman lainen kun muut ihmiset, et tiietään kaikki jne jne.... Tiiän sen et jos puhut paskaa jostai ihmisestä niin se tulee jossain vaiheessa samalla mitalla takasin. Tän sodan aikana en välittäny itestäni paljoo paskaakaan ja nyt ku on oikeesti tarvetta alkaa ajattelee itteeni ihan oman terveyden takia, niin sit tullaan sanomaan et lopeta se minäminäminä. kaikki tykkää must jne. Sit tullaan viel sanoo et oon omahyvänen ja et kukaan ei jaksa tällästä kattoo. 

Voin myöntää, et oon tyhmä, hidasälynen, en ymmärrä kaikkee mitä mulle sanotaan tai tehdään, en osaa käsittellä asioita jotka satuttaa, en huomaa jos teen jotain väärin, saatan tehä paljon asioita tietämättömyyttäni, mut kukaan ei älyä miun elämää, tiiän et moni ihminen on kokenu samanlaista ja paljon pahempaakin, mut en mie maha itelleni mitään, en mie oon valinnu ihelleni paskaa elämää, jonka oon saanu, tai valinnut sitä, että mie oon mie ja en ole sillä tavalla tavallinen ihminen. Oon yli herkkä ihminen ja jos mua satutetaan se satuttaa pitkään. Miulla on aina ollu pääasiana se, että jos miulla ja jollai miun kaverilla on samaan aikaan paska olla tai ylipäätää  jollain miun kaverilla on paska olla, niin mie haluun et sil on taas kivaa, ilosta ja hauskaa elämää, mie siinä vaiheessa en välitä itestäni paskan vertaa, et miten paska olo miulla ihelläni on. Miulla on melkein joka päivä sellanen olo, että en vaan kuulu tänne vaikka mitä yrittäisin tehä. Mie tiiän et miul on kavereita jotka oikeesti välittää miusta, vaik en niitä usein nää, mut silti olo on et kaikilla parempi ilman minuu... Kukaan ei oikeesti ees huomais jos lähtisin täältä. Koska oon erilainen kun muut ja kaikkien mielestä täysidiootti tyyppi, joka ei ymmärrä yhtään mitään eikä mistään mitään nii ihan vitun sama. Ne joille oon ollu se hyvä, ihana ja rakas kaveri ne tietää sen itse, mut ne keille oon koittanu olla, mut ne ei oo tehny samaa mulle niin tietää sen myös, et en tarkota pahaa omilla teoillani, koska en älyä niitä mitä teen. Tää blogi vois jatkuu viel ikuisuuden, mut aikasemmis blogeis on myös miun elämän tarinaa nii sen takia en jatka tätä tän enempää, mut koittakaa ihmiset oikeesti tajuta se. Kukaan ei ole täydellinen! Kiitos ja näkemiin. Anteeks.