Kaikki on hyvin, mutta silti mieli maassa. Missä vika?

Syysloma saatiin hyvillä mielin ja onnistuneesti ja näin mm. Niko Saarisen Foorumin Glitterissä. Sain nimmarin ja yhteiskuvan, sekä sen jälkeen viel juteltiin ennen ku se rupes tekee töitä.

Mutta nyt kun loma loppui ja ei voi vaan enää olla ja miettiä kaikkea kaikessa rauhassa niin on taas alkanut tuntua siltä, että mikään ei mene taas hyvin. Vaikka ei minulla ole riitoja tällä hetkellä kenenkään kanssa ja kaikki menee hyvin, mutta joku on pielessä, koska mieltä painaa ja ehkä vähän jopa ahistaakin. En tiiä. Pitäs yrittää osata iloita ees joistakii asioista, mut ei en vaan osaa enää ollenkaan. En tiiä koht enää mitä teen! Iha oikeesti! :(

Mul on todella paha olla täällä!!

Tauti jota mul ei oo koskaan ikinä ennen ollu!

Okei täl hetkellä ollu perjantaista asti kipeenä ja sunnuntaina tuli sit käytyy lääkärissä kattomas et mikä ihme mulla oikein on ku ei kärsiny niellä ollenkaa ja se tuotti yhtä tuskaa. Mikään ruoka ei menny alas eikä juoma.
Sunnuntai aamuna ku heräsin nii katoin kurkkuun ja siel näky sellasii valkosii peitteitä ja just oltii edellis päivänä puhuttu parhaan kaverin kanssa et mitä jos miul on angiina jota miul ei oo koskaan ollu. Noh Puhuttiin siit et ku sil on ollu se et mist tietää et on angiina nii olin samantien sillee et joo ei helvetti elkee vittu sanoko et miul on angiina. Soitin äitille ja se sano et pitää mennä käymää päivystykses, sisko tuli sit itekkii viel asian varmistaa ja varas miulle ajan päivystyksee, koska ite en pystyny ollenkaa puhumaa ku koski nii paljon. Ajan sain sillo sunnuntaina 15.30 ja koskaa ikinä ei oo tarvinnu olla nii pitkää sairaalas ku sillo joutu olee. Olin melkei 2h siellä oottamas et pääsin lääkärin vastaan otolle ja helvetti et oli perseestä. Ekana ku menin sinne nii se hoitaja otti kaks kertaa miult sormesta tulehusarvon ja sen takii kaks kertaa, koska se joku ihme kone oli varattu ku se meni ekan kerra sitä ottamaan sen takii jouduttii ottaa toisen kerra. Sit se joutu ottaa miulta myös kaks kertaa nielunäytteen et se tunki sellasen pitkän pumpuli tikun tonne nieluun ja sil kaiveli sielt, hyi helvetti et meinasin oksentaa ku se koski nii paljon. Noh niit tuloksii en ees saanu ja sit meninkii sinne lääkärin vastaan otolle ja se kyseli kaikkee et mihin koskee ja kuinka paljon. Kerroin sille ihan rehellisesti kaikkeen mitä se kysy ja sit se kirjotti sähösen reseptin ja sain antibiotti kuurin ja 600 buranoit tarvittavaan kipuun. Kuumetta ei onneks enää oo niinku oli perjantaista asti ja se heitteli melkein tonne 40 asteeseen onneks ei ihan niin korkeelle, mut ei ollu kaukana. Nyt pystyy onneks jo syömää iha kunnol ja nielemää, vähä viel kiristää leuan alta, koska totta kai se on viel kipee ja hyvin vähä on enää peitteitä siel mut parempaan suuntaan ollaan jo menos onneks. Nyt vaan haluisin päästä jo kouluun, koska kotona alkaa ole jo ihan liian tylsää. Jos sitä huomen yrittäs mennä ja jos tuntuu et ei jaksa nii menee terkkarille ja kotiin viel lepäämään mut mie oon riskin ottaja ja kokeilen huomen miten jaksan. :)

Palaan taas astialle ku on tarve! :D

En tiiä missä taas mennään vai mennäänkö missään!! Pitäisikö elää vai kuolla?

Koulua käyty jo yli kuukausi ja tässä välillä on jo kerennyt mieli ala vaihtua vaikka kuinka monta kertaa. Sekä hyvään, että huonoon suuntaan ehkä jopa todella huonoon! Olen saanut pari ahistus kohtausta joista tänään tuli toinen. Päässäni sekosi täysin kesken koulupäivän ja en meinannut saada itseltäni ollenkaan mielen rauhaa. Sanoin jopa kavereilleni, että en jaksa itseäni enää. Sydämmeni on taas viety, mutta edelleen sama henkilö joka vei sen vähän yli vuos sitten. Mietin mitä ihmettä teen itteni kanssa en voi oikeesti enää koht elää tälleen. Eli ajatella menneitä ja mitä sillon on tapahtunu, mun pitäs vaan saada jollain keinoil hommattuu sydämmeni takas et mul ois mahollisuuksii jakaa se jollekin sitten ku joku haluis sen. Olen nyt vain itkenyt kun kotiin pääsin, koska ahistaa ja asioita alkoi pyöriä mieleeni, kuin tornaadon iskiessä johonkin. Ajatukset ovat ihan sekaisin ja päivät ovat levottomia ja väsyneitä, vaikka olisin yön nukkunut hyvin ja herännyt aamulla virkeänä. Olen yrittänyt päästä asioissa ja elämässä eteenpäin, mutta en vain pääse irti menneestä, vaikka kuinka yrittäisin/yritän. Mietin miksi karkotan ihmisiä ympäriltäni jopa kavereita ja ystäviä vähänkään jos teen jotain väärin tai sanon jotain väärin. En haluaisin tehdä niin, mutta se vain tulee. En osaa itse edes ymmärtää itseäni, tekojani, luonnettani, sanojani, ulkonäköäni. Olen ihan pulassa itseni kanssa, mutta mikään ei auta. Tuntuu kuin kukaan ei kuuntelisi vaikka haluaisin kertoa jotain, kukaan ei pahemmin koskaan kysy mitä minulle kuuluu, tuntuu kuin ketään ei kiinnostaisi edes olemassa oloni menneisyyteni takia. Tidän sen, että säälin itseäni aika paljon ja valitan kaikesta jos vähänkään koskee tai jotain muuta. En voi sille mitään se on osa minua ja se siitä. En haluaisi olla näin säälittävä persoona, koska haluaisin, että minua kohdeltaisiin samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä eikä silleen, että olsin jokin outo päästään pimahtanut sekopää. Arvet kädessäni kertovan niin paljon elämäni paskoista vaiheista ja saatan tehdä sitä vielä näinäkin päivinä, koska en keksi muuta helpotusta musiikin lisäksi johon voisin purkaa ahdistukseni tai vihani itseäni kohtaan. En osaa rakastaa itseäni niin kuin muut ihmiset osaavat. Minä en vain osaa tehdä niin, koska olen tehnyt monia vuosia sitten virheitä jotka haluaisin perua ja joiden takia minua kohdellaan vieläkin sillä tavoin. En haluaisi sitä, että joudun sellaisen kohteeksi josta puhutaan paskaa vaikka ei olisi tehnyt mitään, jauhetaan menneitä joista olen jo muuttunut todella paljon, ja vaikka mitä muuta. En tiedä pitäisikö elää vai kuolla. Kumpi olisi helpompaa?

Koulu vuosi startattu käyntiin!

Noh noh... Loma on virallisesti ohi ja koulu saatu käyntiin.
Uusii kavereit saatu ja vanhoikii tuttui tullu ähtyy jo pariin otteeseen.
Viel ei oo kummempii koulus tapahtunu, mutku must on kyse nii saattaa tulla aika jännä vuos.
No ei vaineskaa iha rauhallinen täst tulee.Innostuksen kun vaa sais kunnol päälle nii sit täst vuodest saattas olla jotakin hyötyy ens vuotta varten.
Onneks vuos menee nopeesti ja sit ens kesänä onkii paljon kivaa tekemistä.
Sit kattoo mitä rupee opiskelee ja näin.

sori et blogi oli lyhyt mut ei oo oikein muut sanomist tää oli vaan tällänen  nopee kirjotus! :)

Mihin tää aika menee??

Heii! Sori et en oo kirjotellu pitkään pitkään aikaan. Vissiin vähän jääny kesälomalla ja ei oo oikein ollu syitäkään miks pitäs postailla. Kesäloma alkaa olee lopuillaan ja ei vaan kiinnostas palata siihen arkeen et ei kerkee oikein tekemään yhtään mitään. Kesälomalla en oo pahemmin mitään erikoista puuhaillu muuta kuin ollu kavereitten kanssa ja pitäny hauskan ja rennon loman. Lukuun ottamatta keskiviikko päivää 24.07.2013 jolloin kävin tekemässä uuden pääsykokeen kiteellä. Nyt sit vain sitä tulosta stressaillessa, että miten käy saanko opiskelupaikan vai en. Nyt jos käy niin, että en pääse sinne niin sit on kirjaimellisesti helvetti irti, mutta jos käy niin, että pääsen sinne opiskelemaan,niin sitten juhlin kaverin kanssa sitä oikein kunnolla! Yksi kesäreissukin tuli parhaan kaverin kanssa heitettettyä ja oli oikein mukava matka, skootterillahan se käytiin heittämässä, mutta ei ees tehny tiukkaa ku 55,5km matkaa eli noin vähän yli tunti ajellessa kun autolla menee noin 3 varttia. Ainiin olinhan mie töissäkii tosiiankii vaan 9päivää, mutta kumminkii. Isosena olin yhdellä rippileirillä ja koskaan en oo ollu yhtä hyvällä ja parhaalla leirillä, okei viime vuonna olin ekan kerran isosena, mutta se oli täyttä paskaa ainakin joltain osin. Tämä leiri oli mitä ihanin ja parhain!! <3 
Palailen taas kun kerkiän ja ilmoitan vaikka saman tien, että pääsinkö opiskelemaan haluamaani paikkaan vai en! :) moikkamoi <3

Happy life!! Finly! :)

Nyt oon tosi ilonen taas vaihteeks ja sori et en oo kirjottanu pitkään aikaan vaik murheita on ollu ja näin, mutta nyt on syytä kirjoittaa. Tää viiko on ollu mitä ilosin ja varsinkii tää päivä. Oon vaa ollu kotona parhaan ystäväni kanssa ja ottanu aurinkoo koko päivän. Tulihan siinä nahkat poltettuu selkäpuolelta ja jaloista, kun en muistanut laittaa aurinkorasvaa. No virheistä oppii ja niistä viisastuu.
Oon vaa ollu koko päivän tosi ilonen ku tietää et kohta tulee se odotettu loma ja sit voi rentoutuu kaikesta ja nauttii vaa olemisesta. En tiiä mikä miut on saanu taas vaihteeks näin iloseks, en tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa vaiko pomppia ilosta. Nyt vaan puuttuu se elämän rakkaus tästä iloisuudesta, mutta kai se joskus löytyy, kunhan vain jaksaa etsiä ja odottaa sitä parasta ja ihaninta. Muuten olisi kaikki aivan täydellistä, mutta kyllä tämä näinkin menee. Onneksi. Nyt vain annetaan mennä elämän eteenpäin ja pitää tää iloisuus päällä eikä anneta minkään asian pilata tätä. Tuli ehk vähä lyhyt mutta tätä iloisuutta ei voi tän enempää sanoin kuvailla.

Kirjoitan taas varmaan ens viikonloppuna uudestaa.

Tunteet & mieli aivan sekaisin!

Tää ei voi enää olla mahollista. En taas vaihteeks tiiä mitä päässä pyörii ja mihin suuntaan, en osaa enää ajatella tätä tilannetta.  Tunteet karkaavat edelleen exäni puoleen vaikka pieni peli/leikki ehkä jopa kokeilu oli meneillään yhden tyypin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään en kelvannutkaan hänelle, sen jälkeen olen taas alkanut haaveilemaan exästäni, mutta en tiedä kannattaako se? Haluaisin nähdä muitakin jätkiä ja katsoa kuka löytää minut, mutta kun ei en tiedä mikä exässäni vetää minua häneen vai mitä tämä on? Helvetin pahaa unta vai vain mieleni harhailemista kaiken stressin keskellä! Stressin aiheuttajia on tällä hetkellä liikaa ja se vie minulta kaiken voiman itsestäni ja laittaa minut ihan sekaisin. Miten vain saisin itseni ymmärtämään, että en enää kuulu hänen elämäänsä mitenkään ja että hänen ei tarvitse minulle kertoa enää yhtään mitään vaikka itse haluaisin. Siitä on jo 8kk ja risat kun erosimme ja minun tunteeni ei ole muuttunut yhtään mihinkään. Luulin jo, että olisin päästänyt irti ja mennyt omassa elämässäni eteenpäin, mutta en vissiin onnistunut asiassa ollenkaan. Luulin selvinneen pahimmasta tuskasta ja surusta minkä hän aiheutti ja jätti päälleni, mutta rakkauden tunteesta en silti voinut luopua vaikka menetinkin hänet. Luulin että pystyisimme vielä keskustelemaan asiasta ja jatkaa ennallaan, mutta olin väärässä ja todella pahasti. Olin menettänyt hänet. Silloin sydämeni kohdalle tuli syvä ja pimeä kohta. Hän oli vienyt koko sydämeni mukanaan, sen hän sai ja minä olin tyhjää täynnä.

Reissailija takaisin koti suomessa!

Tuli tos tehtyy pieni matka Tallinnaan joten kerron siitä tässä blogissa tällä kertaa.
Lähdettiin siis torstaina ajelemaan kohti helsinkiä ja matka meni ihan hyvin. Luin kirjaa ja kuuntelin musiikkia, kun äiti ajoi ja ukki mummi istuivat kyydissä ukki etupenkillä ja mummo takapenkillä kanssani. Päästiin Helsinkiin serkkujeni luo ja sinä iltana ei pahemmin mitään kummoista tapahtunut, menin vähän myöhään nukkumaan, mutta ei haitannut kun puoli kahden aikaan lähti laiva vasta kohti Tallinnaa. Mentiin lähtö selvitykseen ajoissa ehkä jopa vähän liiankin ajoissa, mutta ei se mitään. Reissussa seuranani oli; Äiti, 2tätiäni, 3serkkuani, ukki ja mummi. eli aika hyvä porukka. Laiva matka kesti 2h ja se meni laivassa kiereskellessä ja syödessä. Perille päästyä otettiin taksi ja mentiin hotellille. Hotelli ja hotelli huone oli tosi mukava ja viihtyisä, mukava palvelu, sisustus tyylikäs ja viihtyisä, hotelli huone oli vähän pettymys mut kyl siel viihty. Näköalat ei ollu kovin miellyttävät huoneesta mut eipä haitannu. Tallinnas tuli syötyy melkein viikon eest ja salil tuli käytyy kaks kertaa, uimas kerran ja uusii vaatteitakii sai ostettuu aika lailla. Jalat on ihan kipeet jatkuvast kävelyst ja serkun sali treenist minkä se ohjeisti ja laitto mut tekee oli kyl hyvä reeni mut todella kivulias. Välillä tuli sellasiikin tilanteit et hermo meinas mennä mut kyl niist selvittiin. Ennen reissua olin sitä mieltä, että en halua lähteä mutta kyl kannatti en oikeestaan kadu yhtään ihan kivaa oli. Nyt vaan oon sitä mieltä et vois palata jo kotiin, muuta vasta tiistaina pääsee omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään kavereita kaikkii pitäs kerkee näkemään ja näin mut tuntuu et ei kerkee. Noh kyl mä jotenkii kaiken järjestän. Nyt vaan tää loppu päivä otetaan ihan rennosti ja huomen sit kampaajalle tätskyn käsittelyyn ja katotaan mitä tulloo vai tullooko mittää :D. Palaine taas kun on aihetta. Moro! <3

Iloinen vai ei?

Olen tällä hetkellä todella iloinen ja todella todella onnellinen elämääni. En tiedä yhtään mitä on tapahtunu, että olen iloinen ja osaan iloita taas asioista. Jotain on tapahtunut mutta en tiedä yhtään, että mitä. Noh sillä ei niin väliä, mutta kaikki on vihdoin ja viimein hyvin, ei ole pitkään aikaan ollut vanhempien kanssa riitaa ja kavereittenkin kanssa välit hyvät. En voi edes sanoin kuvata kuinka onnellinen tällä hetkellä olen. Koulua ei ole enää paljoa jäljellä joten loppu pinnistykset edessä. Sinkkuna elelen, mutta hyvää kannattaa odottaa kuten kaikki niin sanovat. Välillä kyllä tulee mieleen kaikki huonot asiat, mutta ne ei kestä nykyään enää pitkään päässäni. Tunnen itseni todella oudoksi tässä olotilassa, mutta se ei haittaa joudun pahan tutustumaan uuteen iloiseen itseeni. Tunnen myös sen, että vanha ja angstinen minä olen vihdoin poissa josta olen todella ylpeä. Olen siis saavuttanut itsessäni jotain uutta josta kannattaa olla todella ylpeä. Joissakin kohi saan kiittää kaikkia rakkaita TODELLISIA ystäviäni joille olen todella ison kiitoksen velkaa. En edes voi kuvailla miten kiitollinen olen rakkaista ystävistäni jotka ovat kuunnelleet ja lohduttaneet minua kun olen ollut pahimmassa masenuksessa mitä minulla on ollut. Olen myös kiitollinen siitä, että he ovat saaneet jaksamisellaan saada minut ylös sieltä syvimmästä paska kuopasta ja takaisin jaloilleni. Ilman heitä jäisin loppu elämäkseni paska kuoppaan ja en ikinä iloitsisi mistään niin kuin nytten. Jos vain voisin korvata kaikille rakkailleni tämän kaiken, että he ovat jaksaneet kuunnella valituksiani ja katsellut suruani niin tekisin sen, mutta se voi olla hieman hankalaa. Toivon kuitenkin, että auttamalla heitä korvaan heille kaiken sen minkä he ovat tehneet minulle. En voisi elää ilman rakkaimpia ystäviäni ja jos he nyt lukisivat tämä blogin he tietävät itse keitä tarkoitan! Rakastan teitä niin paljon ja olen teille niin kiitollinen kaikesta.
Tähän päättyy tämä iloinen blogini ja rakkaimmat ystäväni vielä kerran kiitän teitä todella paljon! LOVE U!! :) <3

En tiedä missä mennään!!

Elämäni tässä parin päivän aikana on ollut todella iloista ja olen ollut hieman hämmilläni siitä. Nyt on mieli taas masentunut ja ahdistunut enkä tiedä miksi? Tuntuu siltä kuin iloisuuteni olisi saanut äkkipysähdyksen päin seinää. Sydämmeni kaipaa vierelleni jonkun joka pitää huolta on lähellä ja saa minut tuntemaan itseni olemaan turvassa kaikelta pahalta. Mutta täysin turhaa kukaan ei halua minua, en kelpaa kenellekkään, kukaan ei hyväksy minua sellaisena kuin olen ja kaikki vain katsoo pahasti ja kiertää kaukaa. Mikä minussa on niin pahasti vialla, että en saa ketään vierelleni kenen syliin voisi käpertyä? Samalla olen aika jännittynyt kun yhteishaku on alkanut ja haen lähihoitajaksi kiteelle (ensimmäinen toive) minua pelottaa, että keskiarvoni ei riitä sinne ja sinne haluaisin, koska siellä voin aloittaa elämäni ihan puhtaalta pöydältä. Opo sanoo, että lähihoitaja ala sopisi minulle todella hyvin ja uskoo, että pääsen sinne kuhan vain petraisin pikkasen keskiarvon kanssa. Noh on minulla onneksi kaksi muuta vaihtoehtoa ja jos ei kitee nappaa niin sitten jompikumpi kahdesta muusta paikasta voisi ehkä sitten napata. Sitä  ei voi tietää, mutta toivon todella paljon kiteelle pääsyä. Samalla kun nyt kirjoitan tätä en tiedä pitäisikö itkeä, nauraa, vai huutaa tuskasta??
Tärisen pelkään, mutta olen samalla jotenkin onnellinen taas toisaalta surun murtama. 
Noh elämä jatkuu toivottavasti huomenna olisi taas iloinen mieli ja päivä ei menisi pilalle. 

Pää sekoaa!!

Ahistaa, Koskee, Mietityttää, Naurattaa, Itkettää, Vituttaa ja mitä kaikkee muuta. 
Tuntunu jo monen päivän aikana siltä, ku oisin pyörtymässä ja päässä pimenis, mut ei mitää ei tapahu, koskee päähän ihan saatanasti ja oksettaa. Tulee ihan hirveen kuuma ja se kestää pitkään ja en saa sitä mitenkään loppumaan muuta kuin vasta sitten , kun käyn nukkumaan jos silloinkaan saan sen olon pois. En tiedä onko tämä yhden exäni vika vai ihan jostain muusta johtuva asia. Muutenkin elämä hermostuttaa ja alkaa jännittää mitä elämä tuo tullessaan, kun perus koulu loppuu ja opinnot jatkuvat, ehkä muualla paikkakunnalla tai kotikaupungissani Savonlinnassa.
Tuntuu kuin olisin vain pelkkä kävelevä haamu tässä maailmassa, koska sisälläni tunnen niin kuin minulla ei olisi sydäntä ollenkaan. tuntuu kuin sydämmeni kohdalla olisi iso musta aukko joka odottaa sitä jotakin joka sen voisi täyttää ja eräs henkilö on sydämmeni vienyt mukanaan 03.08.2012 silloin musta aukko tuli rintaani ja sen jälkeen on tuntunut siltä kun minun elämäni olisi päättynyt, jonka seurauksena  minusta on jäljelle jäänyt vain ruumis ilman sydäntä.
En tiedä yhtään mitä teen tai miten jatkaisin elämääni. Normaalisti sitä en koskaan pysty jatkamaan, mutta toivon todella paljon, että jonain päivänä vosiin aloittaa elämäni aivan puhtaalta pöydältä ja päästä kaikesta menneisyyden pahuuksista yli ja kaikesta muustakin. 

Tunteet exään!

Minulla on jo pitkään ollut tunne taas sellainen, että tunnen suurta kaipausta ensimmäisestä pitkästä suhteestani joka kesti 7kk. Se suhde oli ihana ja loppui tuossa 2012 vuoden elokuussa. Nyt olen taas alkanut tuntea häneen suurta rakkauden tunnetta, mutta en tiedä kannattaako se? Hän sanoi minulle, että tarvitsen nyt omaa aikaa ja on mahdollista, että palaamme yhteen, mutta elä siekin omaa elämääs ja nuoruuttas vielä ku on mahdollista. Sen luettuani aloin heti hymyilemään ja toivo nousi todella korkealle, mutta en tiedä yhtään kuinka kauan joudun odottamaan. Joudunko odottamaan vuoden, kaksi, kuukauden, viikon vaiko muutaman päivän. En tiedä yhtään, mutta jos vain saan hänet takaisin en laske hänestä koskaan irti. Elämäni sinkku kuukausina olen ollut taas niin masentunut ja poissa tolaltani, kuten sen on varmaan huomannut edellisistä blogi kirjoituksistani kuinka maassa olen ollut. Hänen kanssaan ollessani minulla oli paljon helpompi ja turvallisempi olla, kuin nyt. Silloin osasin jopa iloita joistakin asioista toisin kuin nyt. Kaikki asiat ja elämän tavat lähtivät menemään kohti mustaa pimeyttä, kun erosimme, mutta on välillä ollut ilon hetkiä, mutta enimmäkseen surua ja tuskaa. Parasystäväni on minulle, kuin sisko ja haluaisin ottaa hänen avun vastaan, mutta en osaa tai en tiedä edes haluanko, koska olen ollut niin monen ihmisen kanssa puhumassa elämästäni, että olen oikeastaan aina halunnut selvittää asiani yksin vaikka tiedän, että en tule siinä kovin hyvin onnistumaan.Mutta joo takaisin exääni. Kerkesimme puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta hyvinkin paljo ja se oli täydellinen. Vaikka hänellä oli ongelmia olla koko ajan pelaamassa xboxilla ja käydä baarissa, silti joka ilta kun oltiin käymässä nukkumaan hän osasi olla hellä ja rakastettava ja silloin hänestä huomasi, että oikeasti rakastaa.Haluaisin vain hänet takaisin niin kaikki palaisi takaisin kohdalleen ja saattaisin jopa päästä nauttimaan taas ilosta ja naurusta jota olenkin jo kaivannut aika lailla. Mutta en tiedä on ehkä välillä hyvä vain odottaa sitä ihanaa päivää, kun tämä tapahtuu. Toivoisin, että mahdollisimman pian, mutta ei voi tietää. Nyt vain tarvitsen kärsivällisyyttä ja iloita jotenkin asiasta ja katsoa miten käy.

Mikä vittu minuu vaivaa???????

Vittu mikään ei oo kohdallaan taas kaan. Kaikki menee päin persettä koko päivän ollu ihan vitun angstinen ja ärtynyt. Kaverille on ihan vitun pettyny ku meni tekee yhen jutun jota en helposti sulata. En ymmärrä sitä mut iteppähän valitsee mut sit samal satuttaa minuu asialla ja todella pahasti. Tekis vaan mieli hävitä tästä maailmasta niin ei tarttis enää ikinä pettyy mihinkää tai kehenkään. Ois paljon helpompaa ku ei tarttis olla kenenkään elämää häiritsemässä omilla asioilla ku kumminkaan ketään ei kiinnosta, mutta sit ku teet itelles jotai ja joku saa tietää siitä niin sit kyl heti ollaan asiaan puuttumassa ja mitä kaikkee. Mut kun se ei oo oikein, koska sillon tunnen sellasen tunteen,että nää vaan oikeesti esittää kaveria ja ei oikeesti välitä muuta ku sillon ku oikeesti sattuu jotain. 
Tekis mieli oikeesti häipyy vittuun täältä ja sit jos kuolis niin ois kiva jos pystyis näkee miten kaikki reagoi asiaan iha oikeesti. Silloin tietäisin ja huomasin ketkä oikeesti välitti ja ketkä ei.  Miks elämän pitää ees olla näin vaikeeta?? Välillä kaikki on hyvin ja pystyn jopa iloitsee asioista, mutta suurin osa elämästäni noin. 80% on surua, tuskaa, ja yhtä helvettiä!!!! Toivoisin, että voisin aloittaa elämäni ihan puhtaalta pöydältä, mutta se ei onnistu koska asun Savonlinnassa jossa kukaan ei arvosta toisia vaan puhuu paskaa ympäri ämpäri toisistaan. En ymmärrä mikä minua vaivaa?? Onko elämäni oikeasti vain yhtä helvettiä vai näkyykö jossain tunnellin päässä minulle parempi elämän valo?? En tiedä enkä varmaan koskaa tulekkaan tietämään jos tänne jään vangiksi asumaan loppu elämäni ajan.

Elämä päin helvettiä!

Suru valtaa taas mieleni. Kaikki tuntuu menevän taas päin helvettiä. Miksi mikään ei voi mennä kuin elokuvissa, paitsi aina sielläkään ei ole helppoa. Tunnen taas todella suurtua vetovoimaa exääni kohtaan, koska minusta tuntuu siltä, että kuulumme yhteen vaikka mikä olisi. En vain saa häneltä mitään vastausta hänen sanomaansa asiaan tai no oikeastaan sain, mutta se ei riitä. En tiedä yhtään mitä hän ajattelee tai on asiasta mieltä, koska hän ei halua kertoa minulle. Kavereilta kuulen, että hän ei halua pitää minuun mitään yhteyttä tai olla missään tekemisissä kanssani, mutta en ymmärrä sitä miksi hän ei voi sanoa sitä minulle itse vaan joudun kuulemaan sen muilta. Hän puhuu minulle ihan normaalisti ja näin, mutta silti ei voisi olla kanssani :(. Sydämeni ja mielentilani on taas murtunut. Onneksi minulla on yksi rakas ystävä jolle voin asiasta kertoa.
Hän tukee ja kannustaa minua. Valitettavasti minulla on ollut todella pahoja suru tilanteita ja kipuja. Yksi ilta oli mikä surullussin ilta pitkiin aikoihin. Luin minun ja exäni vanhoja viestejä niiltä ajoin, kun oltiin yhdessä ja itku meinasi tulla, koska tiedän, että en tule ehkä saamaan häntä koskaan takaisin joka on sääli ja todella surullista. En tiedä mitä tekisin jos menettäisin hänet kokonaan. Ajattelen häntä kaiken päivää ja yötä. En saa öitäni kunnolla nukutuksi, koska hän pyörii unissani ja tulee joka yö niihin ja näen unta jossa olimme onnellisia ja ikuisesti yhdessä, kun herään hyvä et ei itku ole kurkussa. Mutta katostaan nyt mitä aika meille näyttää, koska hän sanoi. "Aika näyttää mitä tapahtuu." Vielä ei ole tapahtunut mitään, mutta sitä odotellessa.

Palaan taas kun suru on pahimmillaa.

Helppoa vai ei?

Olotilani ei ole taas mikään mailman mahtavin. Tunnen itseni taas niin masentuneeksi ja rikki menneeksi.

Tuntuu kuin olisin vajoamassa taas pimeyteen ja yksinäisyyteen. Kaikki ilo, hauskuus ja kaikki mukava häviävät elämästäni niin kuin tuhka tuuleen. 

Olisi vain paljon helpompaa jos voisin elää normaalia ja helppoa elämää, mutta se ei onnistu kun asuu paskan puhujien kaupungissa ja jossa jokainen  ihminen yrittää olla muita parempi ja hallita koko kaupunkia.

Tälleen minulla alkaa vuosi 2013 ihan päin persettä. Petyin, rakastuin, itkin, masennuin, sain ihania ystäviä, ratkesin pahimpaan asiaan mitä koskaan olen tehnyt, kaiken pahan taas sain niskaani.

Haluaisin vain elämääni jotain ikuista jonka kanssa voisi oikeasti jakaa loppu elämänsä ja jonka syliin voisi turvautua kun eniten sitä tarvitsisi. Vanhemmillekaan et voi kertoa mitään tai pyytää apua, koska he ovat heti pistämässä johonkin terapeutille puhumaan tai jotain, koska eivät itse osaa auttaa ja tukea.

En tiedä mitä tehdä taas vaihteeksi, olen masentunut ja samalla myös aika iloinen, mutta silti kaikki ei ole ennallaan.

Haluaisin pois savonlinnasta, mutta en saa lähteä ja en voisi elättää itseäni mitenkään. Loppu tulos olisi se, että kuolisin nälkään tai tapahtuisi jotain muuta kauheaa ja sitä en halua.

Joudun siis tyytymään tähän mitä saan (katon pääni päälle).

Noh katsotaan miten käy ja palaanko enää koskaan ennalleni tai saako joku muu minut taas jaloilleni loppuelämäni ajaksi. 


Kirjoitan taas kun siltä tuntuu. :)