Nyt jos ei rupee hommat ja elämä sujumaan hyvin, nii sit en tiiä enää mitä teen!

Sain tietää n. viikko sitten, että minun opintoni on keskeytynyt vaikka olin koulun kirjoilla kokoajan (omien tietojeni mukaan), koska koulu ei ilmottanut minulle yhtään mitään ja vaihdoin vain koulun sisällä niin sanotusti linjaa. Sitten alkoi tapahtua ja hommat kiinnostamaan, koska kyseessä on etsiä oppisopimustyöpaikkaa. N. viikon ajan keskusteltiin kuraattorin ja yhden openttajan kanssa kaikista asioista, mm. mikä on tilanne elämässäni nykyään ja mitä olen suunnitellut tulevaan. Kiinnostus rupesi nousemaan aika nopeasti ideoihin ja asioihin mitä minulle kerrottiin. Itse oppisopimus toimistossakin kävin juttelemassa ja silloin sain tietää hirveästi aloista mitkä kiinnostaisi minua, mutta ne ei vain ole tässä kaupungissa mahdollisia toteuttaa. Ajatus minulla kävi mielessä, että olisin valmis jättämään savonlinnan taakseni ja aloittamaan elämäni jossain muualla, mutta toisaalta sitten tulee taas se, että miten tulen pärjäämään ym, koska en ole ikinä asunut missään muualla kuin savonlinnassa. Sitten sain tietää, että minulla on mahdollisuus mennä oppisopimus jaksolle, jossa olen pitempään esim. 4viikkoa tai pitempääkin "tutustumassa" alaan ja katsomassa miten kaikki toimii ja sujuu. Sen jälkeen ruvetaan miettimään etsinkö toisen paikan mihin mennä tutustumaan vaiko jatkanko vielä muutaman viikon samassa paikassa vai saadaanko samantien kirjoitettua sopimus "työpaikasta". Sain neljä vaihtoehtoa ja päätin kysely järjestyksen oikeastaan aika idioottimaisesti. kotonta kauimmaisesta paikasta. Ei sen puoleen, kävi aika hyvä tuuri, menin sisään ja kyselin paikan omistajalta, että onko tämmöinen homma mahdollista ja katsoa mitä tapahtuu. Sain yllättävän paljon positiivisia asioita selville ja hymy nousi samantien korville. Sitten sanoin, että lisätietoja saa opettajaltani ja seuraavana päivänä openi soitti minulle ja ilmoitti iloiseen ääneen sävyyn, että minulle kyselyni tuotti tulosta ja sain harjoittelu/tutustumis paikan. Noh nyt maanantaina alotin ja ensimmäinen yö tuli nukuttua aika heikosti, mutta energiaa riitti ekana päivänä enemmän kuin laki sallii ja hommat sujui todella hyvin.  Minut otettiin iloisin mielin vastaan ja hirveesti kyseltiin, mitä teen, missä asun, minkä ikäinen olen ym... Mutta se ei haitannut minua yhtään, vastailin ilomielin kysymyksiin ja juttu luisti alusta lähtien, naurettiin keskenämme todella paljon ja sain myös kuulla miten paljon iloista energiaa levitän ympärilleni. Siihen vain tuumasin, että ei sille mitään mahda, kun on ollut pienestä pitäen todella energinen ja iloinen. Jos kaaduttiin matka jatkui samantien, jos ylipäätän mikään sattui nauroin vain ja puuhastelu jatkui. Itkua sun muutakin tuli, mutta yleensä vain nauroin kaikelle mitä ympärilläni tapahtui tai mitä itse tein. Olise sitten töllöntöitä tai asiallista toimintaa. Minua ei haittaa ollenkaan se, että miten paljon minulle nauretaan, jos minulla jutut on semmoisia ja nauran itsekkin omalle toiminnalleni. Enemmänkin olen vain tyytyväinen siihen mitä teen tai saan aikaiseksi. Nopeasti se päivä sitten menikin ja sen verran pysyin vain aloillani, että pidin ruokatauon, muuten tein hommia kokoajan ja suurimmaksi osaksi oma-aloitteisesti. Seuraavana yönä ei sitten nukuttukkaan hyvin, mutta pari tuntia pidempään, kuin edellisenä, silloin tuntui, ettei mikään onnistu ja silloin olisin halunnut luovuttaa , mutta sitten rupesin ajattelemaan,  että mitä sitten taas teen jos nyt lopetan?? Otin siis kirjaimellisesti itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäydyin, ei silloin vieläkään hommat sujunut kunnolla, mutta paremmin ennen kuin rauhoituin. Tänään sentään meni päivä todella hyvin, sain nukuttua kunnon yö unet ja en toheltanut töissä ollenkaan, vaikka naurua oli, mutta se on vain pakko näyttää hymyä vaikka kuinka kiukuttaisi tai olisi joku muu vialla. Silti olin todella tyytyväinen itseeni, että en tehnyt yhtään virheitä kassan kanssa ja kaikki muutkin hommat sujuivat todella hyvin. Se vain tässä hommassa pelottaa eniten, että en saavuta sitä mitä olen hakemassa. Koska olen sen verran herkkä ihminen kuitenkin, mutta vahva persoona, niin jos jotain mullistavaa tapahtuu omassa elämässäni ja otan sen niin pahasti itseeni, että silloin menee yleensä kaikki muukin pieleen, + se, että masennun ja ahdistun todella helposti sanoista mitä minulle sanotaan tai pelkkä oma ajattelu pääni sisällä saa minut jo pelkästään ahdistumaan todella paljon, vaikka kuinka koittaisin ajatella kaikki asiat mukaviksi ja että niin ei kävisi, että romahdan ja mikään ei ole hyvin. Nimittäin se vie taas sitten oman aikansa, että pääsen jaloilleni ja kaikki rupee taas kiinnostamaan. Se on välillä todella rasittavaa, kun on niin herkkä, että mikä vaan saan sinut pohjalle todella nopeasti + se että siihen ei montaa sanaa tarvita esim. joltain läheiseltä, joltain josta välittää todella paljon, kavereilta / ystäviltä tai joltain muulta. Näin minulle kävi vähän aika sitten, mutta en antanut sen silleen vaikuttaa kaikkeen muuhun mitä koitin saada toimimaan, se että jos vain olen yksin iltaisin kotona ja rupean miettimään sanoja, asioita ja tekemisiä niin ei ole muuten itkukaukana, se satuttaa todella paljon itseänikin, mutta niin sanotusti leikkiin olen itse lähtenyt niin se on kestettävä loppuun asti ennen kuin se loppuu. Oma pää ajattelee asioita pitemmälle ajalle eteenpäin, mutta sitten olet kuitenkin niin sekaisin kaikesta, mitä asioita tapahtuu ja sanoja sanotaan... Se että miten voi joku olla niin tärkeä ja olla kirjaimellisesti koko loppuelämänsä velkaa teoista mistä on pelastanut, monta monituista kertaa pitkän ajan takaa ja auttaa sen minkä kerkee, vaikka koitan olla ottamatta apua vastaan, siinä vaan on se pienen pieni juttu, että henkilö on niin tärkeä, että sille et uskalla vänkätä vastaan oikeastaan yhtään misään mistä hän apua tarjoaa. Mutta miten paljon se tuntuu itsestäni sitten pahalle, kun haluaa auttaa ja tietää sen, että ei tule koskaan IKINÄ elämänsä aikana mitenkään maksamaan takaisin sitä apua mitä olet saanut. Se tuntuu aivan saatanan pahalle ja vaikka on sanottu, et kyllä sie pystyt, mutta kun todellisuus on, että en mitenkään pysty korvaamaan sitä kaikkea mitä olen saanut häneltä. Sen verran monesta suosta ja kuopasta hän on minut pelastanut. 
Mutta tällä hetkellä kaikki on koulun suhteen ainakin hyvin, oma elämä on ehkä vielä vähän hakusessa, mutta kaikki aikanaan. Elämä ei tule koskaan olemaan kenelläkään helppoa vaikka kuinka tahtoisi. 



Nyt on taas tarinoitu jonkun verran pitkästä aikaa. Helpotti ja helpotti jonkun verran taakkaa hartioilta. Kirjoittelen taas kun siltä tuntuu tai kun on taas pakko purkaa jotain kirjoittamisen pariin! :)

Joensuu 6.6.15 Nightwish, Sonata Arctica, Insomnium, Children Of Bodom!

En ole ikinä kokenut elämässäni mitään näin ihanaa ja mahtavaa, kuin Joensuun keikka! Lauantai aamuna kun silmät sai auki ei voinut uskoa, että tänään tulen kokemaan jotain semmosta mitä en tule koskaan unohtamaan. Nightwishiä on fanitettu siis todella monta vuotta ja sen takia, koska se on perustettu samana vuonna, kun minä olen syntynyt ja aivan mahtavan musiikin takia! On tuo Tuomas Holopainen vain yks HELVETIN VELHO tekemään musiikkia! Pääsin näkemään koko poppoon ihan naamatusten, kättelemään ja samaan kuvaan heidän kanssaan. Julisteen nimmareilla, kiertuekirjan, ja vielä erikseen nimet valkoselle paperille. Pari sanaa tuli Holopaisen ja Hietalan kanssa vaihdettua, sen mitä siltä jännitykseltä ja intoilulta pystyi sanomaan. Sinä päivänä ei pystynyt mitään syömään, mutta nestehukkaan en kuitenkaan itseäni laskenut joten vedellä ja limpparilla pärjättiin. Kuvia tuli paljon otettua ja muistakin bändeistä sai nauttia. Insomnium oli aivan uusi kokemus minulle bändinä, kuin musiikiltaanin. Koskaan aikaisemmin en ollut bändistä kuullut, mutta tykkäsin. Sonata Arctica on myös yksi bändi jota olen fanittanut pitkään. Sen näin myös ensi kertaa livenä ja tykkäsin todella paljon. Pienestä vesisateesta huolimatta meno oli aivan mahtava ja huikea kokemus. Vesisade toi elämykseen lisää niin sanottua festari kokemusta, että mitä vaan voi tapahtua. Huudettua tuli paljon ja heiluttua mänemään. Kroppa pikkusen hellänä jalkoja lukuun ottamatta. 

Sanoja on vieläkin liian vähän kuvaamaan koko päivän tapahtumia ja toisaalta on vieläkin liian vaikeaa uskoa todeksi, että näin on käynyt ja tämä on tullut koettua! Kuvat tottakai kertovat enemmän, kuin tuhat sanaa, mutta olisi kiva saada nyt jotain tähän blogiin raapustettua. 

NIGHTWISHIN KEIKALTA OTETTUJA KUVIA JONKUN VERRAN 

IHAN KAIKKI YLI 800 KUVAA EI MAHDU YHTEEN KUVA KOLLAASIIN. 

Keikka oli oikeasti aivan upea ja pyrot olivat loistavat, kuten myös ilotulitukset ja kaikki pauke oli ajoitettu juuri sopiville kohille.

 Ei jää muuten vikaksi keikaksi millä tulen käymään. Nightwish on pakko nähdä uudestaan ja mahdollisesti päästä vielä juttelemaan uudemman kerran. 

Bodomi, Insomnium ja Sonata oli myös ihanaa kuunneltavaa ja hyvä meininki pysyi koko ajan yllä.

Kiitos Joensuu, Laulurinne, Kerubi ja koko tapahtuman muut järjestäjät. ISO KIITOS UPEASTA TAPAHTUMASTA! <3 <3 ELÄMÄNI PARAS KOKEMUS!

Ihanaa olla oma itsensä ja kaikki on hyvin!

Heipä hei!

Nyt oon ollu monta viikkoo todella ilosella tuulella ja elämä alkaa luistamaan. Oon saanu olla oma itseni rakkaitten ystävien seurassa ja oon alkanu tekee sitä mistä tykkään, eli oon alkanu käymään laulaa karaokea baareissa ja olen nauttinut siitä todella paljon! Joka ilta kun on lähtenyt kotia niin hymy on aina huulilla ja ei ole yhtään mitään surullista mielessä vaan paljon positiivisia asioita. 
Koulukii on alkanu sujumaan, vaikka siellä ei aina jaksas olla vaan mielummin tekis kaikkee muuta kivaa. mut oon tyytyväinen et oon alkanu saamaan muita opinnoissa kiinni ja et jaksan kuitenkii mennä kouluun. Unikin on maistunu ja saanu univelkoja aika paljon poikkeen, paino tippunu edelleen et siin on viel paranneltavaa et sen sais kuntoon ja hallintaan, mutta se onkin se isoin ja vaikein projekti tällä hetkellä. Myös lisää positiivista on löytyny elämääni, et pääsen muuttaa omilleni ja rakentamaan kunnolla omaa arkea ja opettelemaan elämään itekseen. 

Parhaitten kavereittenkaa on eniten tullu nyt vietettyy aikaa ja en kadu yhtään päivää mitä ollaan vietetty keskenämme, on saanu ihan rauhassa olla oma ittesä ja pitää hauskaa ja nauraa ittesä melkein kuoliaaks, koska jutut on vaan 5/5 eli aivan parhaat!! <3 

Oon myös tyytyväinen siihen et vihdoin voin elää elämääni ihan rauhassa ja sekoilla hyvällä tavalla sen minkä kerkeen. En vaan osaa enää sanoin kuvailla miten hyvin miulla menee nykyään (lukuun ottamatta sitä, et painoo on pudonnu taas), mutta tähän ei enää sanat riitä ja kiitos isoista lukija määristä, mitä nyt on blogiani luettu, mutta karu totuus vaan on et elämä ei ole kellään ruusuilla tanssimista vaikka jotkut niin luulee! Kiitos oikein paljon! :) Love U! :) <3 <3

Meneekö hyvin vai eikö mene? Siinäpä vasta kysymys!

Nyt on alkanu tuntuu siltä, että oon saanu elämääni edes jonkin laisen ilon, sillä luulin, että en tule enää ikinä kuuntelemaan Nightwishiä Tarja Turusen eron jälkeen, mutta viikko sitten minulle soitettiin uuden Nightwishin musiikkia ja menin sanattomaksi aika nopeasti. Suorastaan rakastuin uuten Nightwishiin, jouduin syömään sanani aika pitkältä matkalta takaisin ja nyt odotan innolla Nightwishin keikkaa kesäkuussa. Vaikka sain tästä yhden ilon elämääni tämän kaiken synkkyyden keskellä, niin silti tuntuu, että en saa exää millään mielestäni ja vaikka kaikki paska on nyt ohi niin silti tuntuu, että mikään ei tunnu hyvältä eikä millään ole mitään merkitystä. Missä siis voi olla vika?

Vaikka tuntuu siltä, että pystyn iloitsemaan sentään minulle maailman ihanimmasta ja tärkeimmästä asiasta, eli musiikista, mutta silti tuntuu että sekään ei riitä... Tuntuu kuin kaikki ystäväni olisivat hyljänneet minut, mutta tiedän, että olen itse siihen osa syyllinen, kun en ota yhteyttä heihin ensin. Varmaan johtuu siitä, että en uskalla, sillä en tiedä mitä he ajattelevat minusta tällä hetkellä, kun en ole pitänyt moneen kuukauteen yhteyttä oikein kehenkään. Tuntuu, että haluaisin aloittaa elämäni aivan alusta muuttamalla pois Savonlinnasta, mutta siihenkin on syynsä, että en uskalla lähteä vaikka kuinka haluaisin pois täältä. Koulukin tuntuu ahistavalta ja ei oikealta, sillä rakastan musiikkia yli kaiken ja haluaisin siitä uran, mutta en osaa/tiedä lähteitä mistä sitä lähteä kehittämään, tai jos tiedän niin en uskalla!!!!! 

Minulla on paljon haaveita ja unelmia, mutta en vain uskalla toteuttaa niistä yhtäkään ja se suoraan sanottuna vituttaa minuu aivan helvetisti! 

Olenko vain heikko, säälittävä, tyhmä, ujo, kaksnaamanen (tahtomattaan), ilkeä (tahtomattaan),  kuoren alle piiloutunut pelkuri, joka ei uskalla tehdä yhtään mitään? Vai olenko ihminen joka on: itsevarma, heikko, hyvä sydämminen, oma itsensä, ja haluaa kaikille vain hyvää ja olla se ihana luotettava ystävä? 

Jos en ole taas hukassa niin missä sitten? Voisiko joku kertoa sen?

Ne ketkä oikeasti tuntevat minut, tietävät sen, että en ole paha ihminen kenellekkään tarkoituksella ja ne ketkä saavat luottamukseni tietävät sen, että jos pettäävät sen niin saa aika paljon tehdä töitä, että saa sen takaisin, mutta olen vain niin heikko ja minut on helppo uskotella kaikkeen mitä minulle sanotaan ja jos se on paskaa ja saan tietää sen niin se sattuu ja paljon. Sen jälkeen olen taas pohjalla!

3kk helvetti suoraan sanoen

Erosin 15. päivä marraskuuta ja tuntu et elämä kaatu siihen. Tän jälkeen alko pahin tilanne/vaihe elämässäni. Minä + 3 muuta. Meidän sota kesti 3kk ja siinä oli välissä vaikka mitä. Pilattiin toistemme elämät, ei annettu kenenkään jatkaa elämässä eteenpäin vaan tehtiin toistemme elämästä yhtä helveettiä. Oli vaikka mitä. Itse menin niin pohjalle eron takia, että en ole ikinä niin pohjalla käynyt. Henki meinas lähteä monta kertaa 3kk aikana, mutta ei lähtenyt, sillä mietin, että ei nämä ihmiset ole sen arvoisia, että heitän elämäni hukkaan heidän takiaan ja samalla ajattelin, ystäviäni jotka välittävät minusta ja  tottakai myös perhe ja sukulaiset kävivät mielessä, että mitä he ajattelisivat, jos minua ei enää olisi? Kyllä pari kaverianikin sai minut tänne jäämään, ei ollut vaihtoehtoja, kuin jäädä vaikka kuinka paljon teki mieli lähteä monta kertaa ja jättää tämä maailma taakseen. 

Oma terveydentilani rupesi huolestuttamaan monia läheisiä, mutta en minä sitä tajunnut, koska ei minulla ollut enää mitään, minkä takia elää tai ajatella omaa terveydentilaani. "Näin ajattelin".
Minulla loppui syöminen, kuin seinään ja monet yöt tuli valvottua, koska en saanut unta ja mietin vaan asioita. Paljon myöhemmin minulle rupesi selviämään asioita, mitä oli tapahtunut. Silloin olin vihainen, mutta kuitenkin iloinen, että sain tietää totuuden. Sen jälkeen, kuitenkin ei ollut kaikki vielä loppu. Riitamme jatkuivat, koitettiin sopia, mutta aina tuli jotain, että taas riideltiin. Ei meinannut päästä elämässä millään eteenpäin, vaikka pahin paskamyrsky oli jo ohi. Lopulta päätin, että nostan kädet ilmaan ja annan olla, en pysty olemaan kaveri heidän kanssaan, koska aina saa pelätä milloin paska jatkuu, jonkun muun asian takia.
 Kun yksi päivä sitten kaverini huomasi kuinka paljon olen laihtunut, niin silloin rupesin itsekkin huolestumaan ja huomaamaan, kuinka paljon todellakin olen laihtunut 3kk aikana. Yli 15kiloa minulta on tippunut ja se alkaa jo todella huolestuttaa, sillä vaikka nyt olen alkanut taas syömään, niin paino ei vaan nouse se vaan tippuu ja tippuu. Yö unet eivät ole vieläkään kunossa, hyvällä tuurilla saan viikossa nukuttua n. 5-6tuntia yhteensä. 

Nykyään, tuntuu, että mikään ei vieläkään onnistu, vaikka kaikki paska on selvitetty ja elämä voi jatkua niin silti, ei vaan mee jotenkii elämä eteenpäin. Tuntuu et kaikki ettii musta nyt jotain syntipukkia. tein jotain tai en tehny mitään. Niin tuntuu et kaikki vaan ois mun vika ja mulle huudellaan, et hyppää sielt pilvilinnasta alas ja et tajuat varmaa asioita sitten ku sut tallotaan sielt pilvilinnasta alas. Et kukaan ei pidä musta sen takii, koska oon tyhmä ja oon kaksnaamanen, mutta asia ei miusta tunttu tuommoselta, ite en niitä älyä, oon monta kertaa sanonu kaikille miun kavereille, et oon tyhmä, käyn hitaalla, en oo saman lainen kun muut ihmiset, et tiietään kaikki jne jne.... Tiiän sen et jos puhut paskaa jostai ihmisestä niin se tulee jossain vaiheessa samalla mitalla takasin. Tän sodan aikana en välittäny itestäni paljoo paskaakaan ja nyt ku on oikeesti tarvetta alkaa ajattelee itteeni ihan oman terveyden takia, niin sit tullaan sanomaan et lopeta se minäminäminä. kaikki tykkää must jne. Sit tullaan viel sanoo et oon omahyvänen ja et kukaan ei jaksa tällästä kattoo. 

Voin myöntää, et oon tyhmä, hidasälynen, en ymmärrä kaikkee mitä mulle sanotaan tai tehdään, en osaa käsittellä asioita jotka satuttaa, en huomaa jos teen jotain väärin, saatan tehä paljon asioita tietämättömyyttäni, mut kukaan ei älyä miun elämää, tiiän et moni ihminen on kokenu samanlaista ja paljon pahempaakin, mut en mie maha itelleni mitään, en mie oon valinnu ihelleni paskaa elämää, jonka oon saanu, tai valinnut sitä, että mie oon mie ja en ole sillä tavalla tavallinen ihminen. Oon yli herkkä ihminen ja jos mua satutetaan se satuttaa pitkään. Miulla on aina ollu pääasiana se, että jos miulla ja jollai miun kaverilla on samaan aikaan paska olla tai ylipäätää  jollain miun kaverilla on paska olla, niin mie haluun et sil on taas kivaa, ilosta ja hauskaa elämää, mie siinä vaiheessa en välitä itestäni paskan vertaa, et miten paska olo miulla ihelläni on. Miulla on melkein joka päivä sellanen olo, että en vaan kuulu tänne vaikka mitä yrittäisin tehä. Mie tiiän et miul on kavereita jotka oikeesti välittää miusta, vaik en niitä usein nää, mut silti olo on et kaikilla parempi ilman minuu... Kukaan ei oikeesti ees huomais jos lähtisin täältä. Koska oon erilainen kun muut ja kaikkien mielestä täysidiootti tyyppi, joka ei ymmärrä yhtään mitään eikä mistään mitään nii ihan vitun sama. Ne joille oon ollu se hyvä, ihana ja rakas kaveri ne tietää sen itse, mut ne keille oon koittanu olla, mut ne ei oo tehny samaa mulle niin tietää sen myös, et en tarkota pahaa omilla teoillani, koska en älyä niitä mitä teen. Tää blogi vois jatkuu viel ikuisuuden, mut aikasemmis blogeis on myös miun elämän tarinaa nii sen takia en jatka tätä tän enempää, mut koittakaa ihmiset oikeesti tajuta se. Kukaan ei ole täydellinen! Kiitos ja näkemiin. Anteeks.