On tullut pitkästä aikaa positiivisia asioita elämääni ja arkeeni, mutta silti en tiedä miten päin olisin... puoli vuotta melkein olin vaan tekemättä yhtään mitään, näin kavereita ja saatoin tehdä sitä mistä tykkään eli käydä lauleskelemassa ja heittämässä tikkaa. Kaikki muut ajastani mitä minulla oli niin istuin kotona sohvan pohjalla tekemättä yhtään mitään. Nukuin pitkään, siirryin sohvalle kävin parvekkeella silloin tällöin polttamassa tupakan ja eikun takaisin sohvalle ja siitä nukkumaan jossain vaiheessa. Rytmini meni ihan sekaisin niinkuin myös kehoni meni. Nyt vasta olen alkanut huomaamaan mitä kaikkea kropan "lyyhistyminen" tuo tullessaan.
Se sekoittaa aivan kaiken. jaksamisen tekemään yhtään mitään, unettomuuksia, levollisuutta, pistää miettimään asiaa jos toistakin, miettimään menneitä, menetettyjä, tulleita ihmisiä ym. Vaikka sinulle koitetaan sanoa siitä ja saarnatakkin niin eivät he pahaa sillä tarkoita, tahtovat vain että pysyt hengissä ja jaksais tehä kaikenlaista. Nyt olen myös huomannut sen positiivisten asioiden kannalta, että olen ruvennut stressaamaan ja hermoilemaan enemmän kuin koskaan ennen tai pitkään aikaan. Sillä haluan kerrankin saada jonkun asian loppuun ja se on koulu mikä minulla akaa yli huomenna.
Se on ala mikä minua kiinnostaa ja haluan edes joskus olla itsestäni ylpeä ja saada jonkin näköiset paperit käteeni. Nyt se tilaisuus on minulle tullut hieroja koulutuksen kautta, mutta suoraan sanoen minua pelottaa aivan saatanasti, että miten tulee käymään. Tulen tarvitsemaan todella vahvan tukiverkoston, jotta pystyn tähän ja saavutan tavoitteen minkä olen saanut. Eikä koulutuskaan kestä kovinkaan pitkään, joten en tuskin edes suostuisi katsomaan itseäni enää peilistä, jos tulisi tilanne, että en pystykkään siihen.
Tämä projekti tulee olemaan haastava ja raskas. Koulutuksen osalta että oman elämän kuntoon saamisessa. Sekin tulee tarvitsemaan minulle tukiverkoston sillä on pakko alkaa syömään tai siitä ei hyvä seuraa. Lopettaa tai ainakin vähentää makean himoa ja koittaa saada jonkinlaista liikunnallista tekemistä tai loppupeleissä/ jossain vaiheessa saattaa oikeasti käydä todella köpelösti.
Muuta sitten onkin tunne asiat sun muut mitä ei ehkä pitäisi tässä vaiheessa miettiä, mutta ne vaan tulee vähänkään kun kuuntelen musiikkia josta otan kaiken lohtuni ja se ei aina ole kovinkaan hyvä juttu, sillä rupean juuri miettimään kaikkea mitä ei pitäisi ja sit on taas vaikea päästä yhtään iloisemmalle tuulelle vaikka ajattelisit juuri iloisia hetkiä menneesstä tai parin kuukauden sisään tapahtuneita asioita. Itse käännän ne jotenkin silleen, että tuntuu pelkkä ajatteleminen tuhannelta lasin sirulta upotettuna ihoosi tai iso määrä nauloja joiden päältä kävelet ja tuska on silloin paha ja ilkeä.
Elämää pitäisi koittaa ajatella positiivisesti, mutta minkäs sille teet jos tunnepuolelta olet liian herkkä ja otat kaiken aivan liian raskaasti?
Jos uuden vuoden lupauksen voisi ja voikin tehdä vähän jälkikäteen niin lupaan yrittää saada itseni ns takaisin elävien kirjoihin terveyden kannalta ja ehkä vähän muutenkin koittaa rajoittaa tunne puolta johonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti